Äitiä muistellenPoissa on ken minut tunsi
lattiasta kattoon Jonka nähden rauhassa sai kompastua mattoon… Joka pystyyn nostaessa silitteli päätä, sekä silmiin katsomalla tunnusteli säätä… Ei oo mulla sisaria, veljiä ei mitään Isän vielä luonani saan jonkin aikaa pitää Sitten poissa ovat kaikki jotka tunsi minut Muiden kanssa toiset ovat historian sivut - – - Oli äidilläin lahjoja neljä tai viisi ne kaikki hän sulloi vakkaan Mutt’ kuudes ei suostunut sullottavaksi vaan loimusi lakkaamattaan Se oli se lämpö, jolla hän otti vastaan lapsien ilot ja surut ja tarjosi aina parhaimmastaan pani kiehumaan kahvin purut Hän kestitä taisi ja nautti niin siitä kun toinen sen otti vastaan On meillä nyt paljon muistoja siitä, mutt’ muistoja ainoastaan - - - |
Oli äitini hellä ja hyvä
mutta syrjään vetäytyvä hän oli niin hento ja hauras ja tiedoiltansa vauras Mutta myös vahva ja luja ei mikään antautuja Kun aikuiseksi mä vartuin ja omaan toimeeni tartuin ei ollut ain tekoni mieleen – ja pahaa mieltäkin tuotin Vaan silti aina kuin kiveen mä rakkauteensa luotin - - - Suru
On äidin kehosta elämä poissa, mut lempensä vielä tapaan. Se viipyy daalian mukuloissa, ja varrella pionin vapaan Sen löydän lehdeltä päiväliljan ja punasta unikon kukan, Se liikkuu vuokkojen mättähillä ja pinnassa kukkien nukan Ja helskyy äänessä peukaloisen, mi istuu oksalla koivun Näitä kaikkia katsellessa kai joskus surusta toivun - - - Kuolema
Kuolema haukkasi minusta palan jättäen onkalon ammottavan Siitä aukosta näkyy mun sydämeni joka ennen piilossa sykähteli On avoin ja suojaton tie sydämeen ennen kuin arven saa verhokseen Se arpi muodostuu suloisista muistoista, niin elävistä Ne on muistoja äidin ja lapsen sekä mummon harmaahapsen |